
Uskottu, toivottu, rakastettu!
Kolme vahvaa sanaa, joilla on jo pidemmän aikaa muistutettu marraskuussa järjestettävistä seurakuntavaaleista.
Olen ehdolla Kangasniemellä numerolla 8.
Susanna Pirttiaho - Vastuullista vaikuttamista ja sydämen sivistystä

Kolme vahvaa sanaa, joilla on jo pidemmän aikaa muistutettu marraskuussa järjestettävistä seurakuntavaaleista.
Olen ehdolla Kangasniemellä numerolla 8.

Viikolla 41 tavataan jälleen torilla! Tulehan juttusille.

Mielipidekirjoitukseni mm. Länsi-Savossa ja Pieksämäen lehdessä syyskuussa 2022.

Etelä-Savon hyvinvointialueen aluevaltuusto perusti 27.9.2022 pidetyssä kokouksessa kolme uutta lautakuntaa ja valitsi niihin jäsenet. Kiitän luottamuksesta ja valinnasta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakuntaan!

Perinteiset syysmarkkinat valtaavat jälleen Kangasniemen Rantatorin. Myös keskustan kunnallisjärjestö on tapahtumassa mukana.

Etelä-Savon tulee löytää yhteinen tahtotila tulevaisuuden suhteen. Itse kyllä osaamme menestyksemme rakentaa, kun niin päätämme.