Kuntajohto arvioi kriittisesti Essoten taloudenpitoa Länsi-Savon haastattelussa (LS 28.10.2022). On totta, että kuntien sote-menot ovat kasvaneet, jopa kohtuuttomasti. Mutta onko vika organisaatiossa? Olisiko tilanne sen parempi, jos sosiaali- ja terveyspalvelut olisivat olleet edelleen yksittäisten kuntien vastuulla? Vuosien mittaan palvelutarve on alueella jatkuvasti kasvanut ja velvoitteiden määrä lisääntynyt. Se, mikä ei ole kehittynyt samassa suhteessa, on palvelujen rahoitus. Jutussa haastateltu Mäntyharjun kunnanjohtaja Jukka Ollikainen kiteyttää tilanteen osuvasti: ”Vaikka Essoten kulurakenne on tarvevakioidusti maan keskitasoa, kuntien taloudellinen kantokyky ei pysy samassa tahdissa.”
Etelä-Savo ei ole maassamme yksin sen tilanteen edessä, että suhde tarpeiden ja kantokyvyn osalta uhkaa olla epätasapainossa jatkossakin. Hyvinvointialueen myötä tämän tasapaino-ongelman kanssa kamppailee Suomen valtio. Nähdäkseni joudumme jo piankin pohtimaan isommassa mittakaavassa, miten rahoituspohjaan nähden liian suureksi paisunutta hyvinvointivaltiota aletaan karsia. Päätökset eivät tule olemaan helppoja ja edellyttävät perusteellista pohdintaa koko sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän kokonaisuudesta. Kaavamainen palvelujen keskittäminen tai jatkuva juustohöylääminen ei tilannetta ratkaise. Tarvitaan lainsäädännöllistä tarkastelua ja sen arviointia, mikä on kansalaisille välttämätöntä ja mikä sellaista, mistä voitaisiin luopua.
Yhtä paljon kuin hyvinvointialueiden kyvystä ratkaista tarpeiden ja rahoituksen välistä ristiriitaa, olen huolissani kuntien kyvystä selviytyä jäljelle jäävistä tehtävistään verotulojen ja valtionosuuksien pienentyessä. Kuntien tuleviin valtionosuuksiin rakennettu kiikkulautamalli on kunnille kohtuuton. Kuntien rahoituspohja ja valtion talous kulkevat käsi kädessä. Myös ratkaisut yhteisiin haasteisiin on etsittävä yhdessä ja varmistuttava siitä, että monelta osin toimiva julkinen palvelujärjestelmämme ei rapaudu hallitsemattomasti.
