Susanna Pirttiaho - Parempi vaikuttaa kuin valittaa

Susanna Pirttiaho

Parempi vaikuttaa kuin valittaa. Ihmisen ja elävien kotiseutujen puolesta.

Äiti, johtaja, luottamushenkilö ja vapaaehtoinen. Monta mutkaa nähnyt sosiaalialan ammattilainen.

Eduskuntavaalit 2023

Olin ehdolla Kaakkois-Suomen vaalipiirissä. Vaaliteemani olivat:

Yhteistyöllä elinvoimaa

  • Ilman ihmisiä, yrityksiä, kasvua ja kehitystä ei ole elinvoimaisia elinympäristöjä. Niiden säilymiseksi on meidän kaikkien tehtävä työtä. Repivällä riitelyllä ja nurkkakuntaisuudella ei elinvoimaa edistetä. Tulevaisuuden haasteista selvitään vain voimat yhdistämällä.

Lähipalveluilla ihmisille hyvinvointia

  • Monet asiat voidaan ja tullaan hoitamaan tulevaisuudessa digitaalisesti, mutta tarvitsemme myös ihmisten välisiä kohtaamisia. Tarvitsemme lähipalveluja. Kun rakenteet on saatu hyvinvointialueilla kuntoon, on aika kääriä hihat palvelujärjestelmän uudistamiseksi.

Koulutus ja sivistys kaikkien saataville

  • Uuden oppiminen ja elämässä eteenpäin pääseminen ei saa olla vain isojen kaupunkiseutujen oikeus. Varhaiskasvatus, perusopetus ja jatkokoulutusmahdollisuudet on turvattava kaikkialla Suomessa. Koulujärjestelmässämme on huomioitava erilaiset oppijat ja mahdollistettava elinikäinen oppiminen. 

Arvoilla on merkitystä!

Päivän politiikassa puheenaiheet vaihtuvat. Sen sijaan arvot, joiden pohjalta politiikkaa ja päätöksiä tehdään, ovat pysyvämpää laatua. Omat arvoni tiivistyvät neljään teemaan, jotka ovat:

  • Tulevaisuus & toivo
  • Uteliaisuus & uuden oppiminen
  • Kohtuus & kestävyys
  • Inhimillisyys & ihmisarvo

Tullaan tutuksi

Olen nelikymppinen, Etelä-Pohjanmaalla syntynyt ja Keski-Suomessa kasvanut kahden teini-ikäisen lapsen äiti. Jo parikymmentä vuotta olen asunut Etelä-Savossa, Kangasniemellä. Perheeseeni kuuluu myös Pirkanmaalla asuva miesystävä.

Yhteiskunnalliset asiat ovat kiinnostaneet minua siitä lähtien kun opin lukemaan. Sanomalehti, maitolasi ja tuore pulla aloittivat päiväni jo pikkutyttönä. Kiinnostus syveni kouluvuosina, jolloin historia ja yhteiskuntaoppi olivat loistavien opettajien ansiosta lempiaineitani. 

Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan sosiologiaa ja yhteiskuntapolitiikkaa. Opintojen ohessa tein töitä sosiaalitoimistossa – työvuosia sosiaalityöntekijänä kertyi lopulta kymmenkunta. Vuosina 2011-2023 toimin sosiaalipalveluista vastaavana johtajana järjestösektorilla. Työ sosiaalialalla on opettanut katsomaan ihmiselämää monelta kantilta. Parhaillaan työskentelen Yhteisvastuukeräyksen parissa koordinointi- ja koulutustehtävissä.

Luottamushenkilö minusta tuli vuonna 2019, jolloin tulin valituksi Kangasniemen seurakunnan kirkkovaltuustoon ja kirkkoneuvoston jäseneksi. Uusin valtakirjani marraskuun 2022 seurakuntavaaleissa. Toimin seurakunnassa myös vapaaehtoistehtävissä, mikä innoitti aloittamaan tohtoriopinnot ja väitöskirjan teon vapaaehtoistoiminnasta evankelis-luterilaisessa kirkossa.

Kangasniemen kuntapolitiikassa olen ollut mukana kuluvalla valtuustokaudella keskustan valtuutettuna ja sivistys- ja hyvinvointilautakunnan puheenjohtajana. Etelä-Savon hyvinvointialueella toimin varavaltuutettuna sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan jäsenenä. 

Vapaa-aikaani sisältyy lukemista, laulamista ja liikuntaa sekä käsitöitä ja kulttuuririentoja. Lasten harrastukset vievät aika ajoin talkoisiin kentän laidalle. Olen ollut Puula Partion hallituksen jäsen vuodesta 2021. Toiminta Kangasniemen Martoissa tuo elämään lisämaustetta ja mukavaa yhdessä tekemistä.

"Olen aktiivinen ja päämäärätietoinen ratkaisujen etsijä. Päätöksentekoon minulla on annettavana sekä sydäntä että päätä." 

susanna-pirttiaho-metsa

CV

Henkilötiedot

Susanna Katriina Pirttiaho

Syntynyt 6.12.1978 Soinissa

Kotipaikka Kangasniemi

Parisuhteessa, kaksi lasta aiemmasta liitosta

Työkokemus

2023-2024

2019-2023

Seurakuntayhteyksien koordinaattori Kirkkopalvelut ry

Palvelujohtaja, sosiaali- ja varhaiskasvatuspalvelut
Kirkkopalvelut ry 

2011-2019Lapsi- ja perhepalvelujohtaja, lastensuojelutyö
Kirkkopalvelut ry
2006-2011Johtava sosiaalityöntekijä
Kangasniemen kunta
2003-2005Sosiaalityöntekijä
Kangasniemen kunta
1998-2003Kesätyöntekijä ja määräaikainen sosiaalityöntekijä
Hankasalmen kunta
1994-1997Kesätöitä kaupan alalla ja Hankasalmen kunnassa

 

Koulutus

2021-Sosiologian tohtoriopiskelija
Jyväskylän yliopisto
2016Julkisorganisaatioiden johtamisen eMBA-tutkinto
Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulu
2013Myynnin ammattitutkinto
Aspectum Oy
2007Sosiaali- ja terveysalan johtaminen ja kehittäminen -ammatilliset erikoistumisopinnot
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
2002Yhteiskuntatieteiden maisteri
Jyväskylän yliopisto
1997Ylioppilas
Hankasalmen lukio

Luottamustehtävät

2022-Varavaltuutettu
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan jäsen (1.1.23 alk.)
Etelä-Savon hyvinvointialue
2021-2022Hallituksen jäsen
Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
2021-Kunnanvaltuutettu ja sivistys- ja hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja
Kangasniemen kunta
2019-Kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston jäsen
Kangasniemen seurakunta

Sanottua & tehtyä

Ajankohtaista

Toimivat peruspalvelut ovat elinehto

Kangasniemen Keskustanaiset ja kunnallisjärjestö ottivat mielipidekirjoituksessaan kantaa Eloisan palvelustrategiaan. Mielipide on julkaistu heinäkuussa Kangasniemen kunnallislehdessä, Pieksämäen Lehdessä ja Länsi-Savossa.

Lue lisää »
Ajankohtaista

Tuulivoimasta elinvoimaa

Puheenvuoroni Kangasniemen kunnanvaltuuston kokouksessa 12.6.2023.

Kokouksessa päätettiin Huuhtimäen alueen tuulivoimarakentamiseen liittyvästä kaava-aloitteesta.

Lue lisää »

Susanna somessa

Yhteystiedot

Olen kuulolla! Ota rohkeasti yhteyttä tai jätä viesti alla olevalla lomakkeella.

Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia.