Pieksämäen lehti uutisoi 23.3.23 Neuvokkaan neuvottomuudesta liittyen toimintakeskuksen tilavuokriin ja pieneneviin avustuksiin. Pientä helpotusta Neuvokkaan ja muiden avustusta saaneiden järjestöjen tilanteeseen on luvassa Etelä-Savon hyvinvointialueen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan 22.3.23 tekemän päätöksen myötä. Lautakunta linjasi, että järjestöille myönnettyä avustusta voidaan käyttää tänä vuonna myös tilavuokriin, jos järjestö ei pysty vuokria muista varoistaan maksamaan.
Sote-uudistusta valmisteltaessa järjestökenttä toi esiin huolensa toimintaedellytysten jatkosta tilanteessa, jossa vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä jakautuu sekä kuntien että hyvinvointialueiden kesken. Huoli siitä, että järjestöt jäävät kuntien ja hyvinvointialueiden väliin palloteltaviksi, ei ole ollut täysin aiheeton, minkä Pieksämäen lehden uutisointikin osoittaa.
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021) mukaan sekä kuntien että hyvinvointialueiden on edistettävä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien järjestöjen toimintaedellytyksiä ja vaikutusmahdollisuuksia. Kumpikaan taho ei siten voi sysätä vastuuta järjestötoiminnan tukemisesta täysin toisen harteille.
Kyse on ennen kaikkea työnjaosta ja sen määrittelemisestä, mikä on sitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen tähtäävää toimintaa, joka liittyy kuntien lakisääteisiin tehtäviin ja mikä taas kuuluu hyvinvointialueen vastuulle. Määrittelytehtävä ei ole helppo, mutta työhön on välttämätöntä käydä käsiksi, jotta ensiarvoisen tärkeää työtä alueen asukkaiden eteen tekevät järjestöt eivät jää väliinputoajiksi byrokratian rattaissa.