Länsi-Savo (4.4.2024) tarttui aiheellisesti lukijan esittämään kysymykseen Mikkelin keskustassa sijaitsevan uuden Vaahtera-talon asukastilanteesta. Kyse on Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisan viime vuonna valmistuneesta yhteisöllisen asumisen yksiköstä, jossa on kaikkiaan 40 asuntoa. Jutun mukaan taloon ei kuitenkaan ole voitu turvallisuussyistä ottaa jo varsin huonokuntoisia ja huonosti liikkuvia yhteisöllisen asumisen asiakkaita kuin ainoastaan alimpaan kerrokseen. Talon yläkerrokset ovat pääosin tyhjillään.
Eloisa, joka on talossa rakennuttajan vuokralaisena, maksaa talosta noin 24 000 euron kuukausivuokraa. Istuin Eloisaa edeltäneen Essoten hallituksessa, kun vuokrasopimus helmikuussa 2022 hyväksyttiin. Jätin päätökseen eriävän mielipiteen. Mielestäni kyse oli niin merkittävästä ja pitkäkestoisesta sitoumuksesta, että se olisi tullut jättää aloittavan hyvinvointialueen päätettäväksi. Myöskään kiinteistöön liittyvää kustannusriskiä ei mielestäni oltu arvioitu riittävällä tavalla. Nyt tuo riski näyttää toteutuneen.
Vuokrasopimuksessa Essote ja sittemmin Eloisa on sitoutunut vuokraamaan koko talon asuntoineen ja yhteisine tiloineen kiinteällä hinnalla riippumatta siitä, mikä on talon käyttöaste. Kuten Länsi-Savon jutussakin todettiin, kyse on alunperin vielä melko hyväkuntoisten vanhusten ja vammaisten vuokra-asumiseen suunnitellusta kohteesta. Ihmettelin päätöstä tehtäessä ja ihmettelen edelleen, miksi yhteiskunnan varoilla ryhdyttiin välivuokraajaksi ja otettiin kannettavaksi mahdollisista tyhjistä asunnoista koituva kustannusriski?
Yhteisöllisen asumisen nimeen vannotaan nyt kaikkialla Suomessa. Vaahteran esimerkki osoittaa, että käytännössä uuden lain mukaisen yhteisöllisen asumisen järjestäminen ei ole kovinkaan yksinkertaista. Edes uusi talo, jonka piti tarjota erilaisia asumisen ratkaisuja ikäihmisille, ei siihen taivu kuin joiltain osin. Hyvinvointialueiden taloustilanne edellyttää, että jatkossa vastaavia hankkeita arvioidaan vielä tarkemmin sekä palvelutarpeiden että kokonaiskustannusten näkökulmasta.
