Viime viikon Farmari 2022 -tapahtuma oli monipuolisuudessaan vaikuttava kokemus. Valtava määrä osaamista, asiantuntemusta ja huipputeknologiaa ympäristövastuuta unohtamatta. Ainakin suuremmilla maatiloilla ollaan kaukana siitä perinteisestä käsityksestä, joka lienee asiaan vihkiytymättömillä edelleen mielikuvana maatalouden nykypäivästä.
Maatalous on nyttemmin noussut aiempaa vilkkaampaan keskusteluun yhtäältä omavaraisuuden mutta myös reippaasti kohonneiden kustannusten vuoksi. Kotimainen tuotanto on lyhyessä ajassa saanut valtavasti huomiota. Tuntuu epäreilulta tuottajia kohtaan, että nyt – ja vasta nyt – ollaan huolissaan kotimaisesta tuotannosta, kun ulkoiset tekijät uhkaavat elintarvikkeiden saatavuutta ja omavaraisuutta. Suomalainen tuottaja on tehnyt vuosikymmenet nurkumatta työtään, mutta kansalaisten enemmistöä se ei ole liiemmin koskettanut. Päin vastoin, voin vain kuvitella, millä korvalla karjatiloilla on kuunneltu puheita, joissa Mansikkia pidetään ilmastonmuutoksen suurimpana konnana.
Löydän maatalouden ja hoiva-alan tilanteen väliltä runsaasti yhtäläisyyksiä. Kuten maatiloilla, myös hoito- ja hoiva-alalla on tehty vuosikymmenet työtä, useimmiten meteliä pitämättä. Kansalaiset ovat ottaneet itsestään selvyytenä, että hoitoa ja hoivaa on saatavilla. Nyt tilanne on kriisiytymässä. Alan henkilöstöä ei niin vain olekaan rekrytoitavissa. Alan vetovoima on hiipunut. Vetovoiman hiipumiseen on monia syitä ja syystäkin ollaan huolissaan sen vaikutuksesta hoidon saatavuuteen ja laatuun. Uudet hoitajamitoitukset eivät ongelmaa ratkaise. Etenkin lyhyellä aikavälillä tilanne on päinvastainen.
Pienen ajan sisällä ovat sekä maatalous että hoitoala nousseet ulko- ja turvallisuuspolitiikan ohella julkisen keskustelun keskiöön. Ne ansaitsevatkin tulla käsitellyksi laajassa kansalaiskeskustelussa. Olisi hyvin toivottavaa, että saisimme aikaan laajan yhteisen ymmärryksen maatalouden ja hoitoalan merkityksestä yhteiskunnallemme.
